

- Tämä tapahtuma on mennyt.
Satama Open Air 5.-6.8.2022
5.8.2022 - 6.8.2022

LOISTAVAT ARTISTIT ELOKUUN ILLASSA
Satama Open Airissa 2022 lavalle nousee 20 kotimaista eturivin artistia.
Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Ruutinrannan lavoille nousee nuukimmankin festarikävijän korvia hellivä 20 esiintyjän kattaus. Juhlakansan lanteet liikkeelle laittavat muun muassa Suomen poptaivaan kirkkaimpiin tähtiin lukeutuvat Antti Tuisku ja SANNI. Suomirapin ykkösketjua saapuvat edustamaan ennätyksiä ennätysten perään rikkovat JVG ja junttiräpin kruunaamattomat kuninkaat, Teflon Brothers.
Sataman vieraille esiintymään kipuavat myös suomalaista sielunmaisemaa musiikillaan maalaileva Arttu Wiskari ja suurten tunteiden tulkitsija Suvi Teräsniska. Artisteista musiikkimaailman konkarikerhoon kuuluu yli 40 vuoden uransa johdosta erityisesti Ressu Redford.
Satama 2022 jää historiankirjoihin myös yhtenä Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin 12- vuotisen taipaleen viimeisistä keikoista kokoonpanon ajaessa vankkurinsa varikolle syyskuun alussa. Sekä omaleimaisella tyylillään hurmaava kymmenhenkinen Vesterinen Yhtyeineen että suomirockin kärkinimiin kuuluva Happoradio julkaisivat 2021 viimeisimmät pitkäsoittonsa hätyyttelemään albumilistojen kärkisijoja.